perjantai 9. maaliskuuta 2012

Hirveästi tällä viikolla ei ole tapahtunut, pikkasen oli koulua ja sitten on vain hengailua. Eilen oltiin outletkylässä käymässä ja ilokseni huomasin ettei pankkikorttini toiminut maksaessa liikkeessä eikä silllä saanut nostettua rahaa seinästä. Ihmettelin että mitä tapahtuu, olin aivan varma että joku on kopioinut korttini ja tyhjentänyt tilini. Lähdin sieltä sitten kotiin tarkistamaan asiaa ja iltalehden sivuilla sitten lukikin että ulkomailla suomalaiset pankkikortit ei toimi. Että ketutti!

Tänään sitten palasin outlettiin tekemään pikkaisen ostoksia, mukaan tarttui muutama t-paita ja sitten Nikeltä tennarit, huppari ja housut. Mitäs mieltä olette, pitäiskö tehdä postaus siitä mitä olen täällä tähän mennessä shopannut? ;-)






Tänään ulkona oli todella aurinkoinen ja lämmin ilma, melkein 17 astetta auringossa. Yllä kuvaa yleisesti outletistä, liikkeitä on kymmenittäin mm. Nike, Adidas, Guess, Mango, Fossil ja monia muita. Siellä saa aikaa (ja rahaa) kulumaan toooodella paljon. Kuvat Carhartin liikkeestä ja Niken tennareista on omistettu velipojalle, täällä ne odottaa teikäläistä!





Tulin hetki sitten kotiin keskustasta, oltiin Terhin, Michellen ja 2 hänen ruotsalaisen kaverinsa kanssa syömässä kreppejä ja voin kertoa että oli aika hyviä! Itselläni ylempi karamellikastikkeella, ananaksella, vaniljajäätelöllä ja kermavaahdolla höystettynä, ai että!

Huomenna ohjelmassa kaupungilla kahvittelua ja illalla Stefanie, Eva, Emily ja Terhi saapuvat kylään ja tehdään pizzaa ja katsotaan leffaa. Luvassa hyvinkin rentoa ja varmasti hyvin hauska ilta. Tähän voin vaan sanoa että oon kyllä tavannut täällä aivan mahtavia ihmisä!

Sunnuntaina suuntaamme luultavammin taas tivoliin ja maanantaina koulussa on ilmoittautuminen huhtikuussa järjestettävään matkaan Disneylandiin! Jeejee!


Eikös mun pinkki kamerani olekkin aika söpö hihi? ;-)

Aurinkoista viikonloppua kaikille,
Annika

3 kommenttia:

  1. Samaa mieltä, ostospostausta! :) ja kerro vähän minkä hintasta siellä outleteis on :))
    -Kara

    VastaaPoista