maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ihana ja onnistunut Pariisin reissu takana, kotiuduttiin eilen mutta olin niin väsynyt etten jaksanut tänne vielä mitään kirjoittaa. Kuvia tuli napsittua reilu 200, mikä on enemmän kuin eläissäni oon missään ottanut!

Notre Dam, Louvre, Riemukaari, Eiffeltorni ja kaikki muut mahdolliset paikat tuli kierrettyä ja voin kertoo et jalat oli aivan puhki iltaisin! Pariisi oli aivan ihana kaupunki, en malta että pääsen sinne takaisin!










Hotelli missä oltiin yötä oli ihan ok, se oli 28 euroa yöltä ja siihen sisältyi pieni aamupala. Metro asemalle käveli pari minuuttia, keskustaan n. puolisen tuntia.

Kuten kuvista näkyy, ilmat ei olleet mitenkään kaikkeista parhaimmat, harmaata ja tuulista mutta onneks ei kuitenkaan satanut kuin pikkasen lauantai-illalla. Päälläni oli ihana punainen trenssini, joka keräsikin kovasti kehuja. Ja lisäksi minut oli vaikea hukata kun loistin takkini kanssa joka paikassa ;-)












Tuli myös päästyä Mona Lisan kanssa samaan kuvaan, käytiin tosiaankin Louvreessa tasan sen verran että tsekattiin kyseinen taulu ja tämän jälkeen jatkettiin matkaa. Louvreessa saisin kyllä kulumaan päiviä, sen verran upeita maalauksia siellä näytti olevan. Lisäksi oli kätevää että opiskelijakortilla päästiin ilmaiseksi juurikin Louvreeseen ja kipuamaan riemukaaren ylös. Maisemat sieltä oli kyllä todella hienot. Eiffeltorniin ei kiivetty, aamulla kun oltiin tornilla oli sen verran sumuista (kuten kuvistakin huomaa) että päätettiin jättää sinne kapuaminen toiselle kerralle.

Kaiken kaikkiaan voin tiivistää että oli todella mukavaa ja en malta odottaa että pääsen Pariisiin uudestaan!

Annika



3 kommenttia:

  1. heii mantelii <33 hyvä et laitoit kommentin ni aloin ny seuraa sua ni saan sun päivitykset tän ni oon ain kärryllä sunki menoist (:

    VastaaPoista
  2. mantelit valloittaa maailmaa ;)<3

    VastaaPoista