Eilen olin taas kerran Pariisissa ja voi juku kun se kaupunki on joka kerta niin ihana! Suunnittelin tänään jo uutta reissua sinne ensi viikoksi haha. Mutta kun totuus on että sinne on niin näppärä mennä junalla, matkaan menee puoltoista tuntia eikä sitä ole hinnalla pilattu, ajattelin sinne vielä pari kertaa suunnata! Joka kerta aika kuluu nopeasti ja aina on uutta tehtävää ja nähtävää.
Matkaan lähdin siis Stefanien kanssa Troyesista kahdeksan jälkeen aamulla ja oltiin illalla kymmenen jälkeen takaisin kotosalla. Ajatuksena oli vaan kulkea kaupungissa sinne mihin mieli teki, ainoa etukäteen suunniteltu homma oli että kavuttaisiin ylös eiffeltorni. No, se nyt ei sitten oikeen onnistunutkaan kun jonot oli tajuttoman pitkät, koska koko tornissa oli ainoastaan yksi hissi käytössä. Luovutettiin suosiolla ja mentiin läheiseen kahvioon istuskelemaan ja katselemaan ihmisiä.
Sieltä suunnattiin Notre Damelle ja kavuttiin se ylös. Ja taas kerran, 300 kappaletta pieniä pyörreportaita, olo oli huipulla ku karusellissä 4 tuntia pyörineellä. No, siitäkin toivuttiin, näkymät oli kyllä sen verran hulppeat. Ilmakin oli todella mukava, lämmin ja ei satanut. Jes!
Notre Damen ja portaiden koetteluksen jälkeen suunnattin Jardin de Luxembourgille, itse en kovinkaan paljon kyseisestä puistosta tiennyt, mutta Stefanie lupasi että se on kaunis paikka. Eikä ollut väärässä!
Lisäksi vanhan liiton turismin lisäksi käveltiin ympäri kaupunkia ja harrastettiin pikkasen shoppailua ja päivän päätteeksi nukahdettiin junaan, sen verran väsytti. Päivä oli aivan ihana ja en malta odottaa että pääsen taas Pariisiin!
Tänään oltiin Terhin ja Michellen tykönä, naiset oli vääntänyt ihan mielettömän brunssin! Torstaina taaskin viikon ainoa koulupäivä, ensi viikko kokonaan lomaa! Rentoa siis on, ei voi muuta sanoa. Mutta siihenkin tossa parin viikon päästä tulee muutos, edessä Ranskan kielen viimeinen koe ja lisäksi alkaa uusi kurssi. Sitten tuolla koululla saa taas alkaa ravaamaan ihan tosissaan! Siihen asti, olen vielä lomalla.
Annika
En kestä tätä kateellisuutta! :----S Ihanalta näyttää Annika!
VastaaPoista