Vilin synttärit
Eilen juhlittiin Vilin vanhenemista loistavalla porukalla ja vihdoinkin pääsen myös täällä kertomaan meidän lahjasta. Käytiin ostamassa valokuvakansio ja tulostettiin porukalla yhteiskuvia Vilistä ja meistä. Jokainen kirjoitettiin kirjaan terveiset ja onnittelut. Vili oli hyvin otettu lahjasta, annettiin se vasta todella myöhään juhlissa ja luulen että Vili oletti että meillä ei ollut hänelle mitään lahjaa. Mutta voi sitä kyyneleiden määrä kun Vili sai kirjan käteensä, oli kyllä todella onnistunut lahja ja ihana muisto tästä Ranskassa vietetystä ajasta.
Tässä kuvia eiliseltä, oli kyllä todella loisteliaat kekkerit!
Annika
perjantai 27. huhtikuuta 2012
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Le Havre ja Saint Malo
Viime viikonloppu meni reissussa, lähdettiin perjantai aamuna ajelemaan vuokra-autolla kohti Le Havrea. Le Havreen ajeltiin n. 6 tuntia ja hirveästi matkan aikana ei pysähdelty. Päätettiin myös että halutaan mennä reittejä joíssa ei ole tiemaksuja, joten välillä pujoteltiin läpi mitä ihmeellisimpiä pikku kyliä. Mutta toisaalta, sitä kautta pääsee näkemään todellisen Ranskan eikä ainoastaan moottoritietä. Tässä hieman kuvia Le Havresta.
Vaikka nyt noista kuvista kaupunki näyttää nätiltä, niin totuus on että koko kaupunki oli yhtä rakennusmaata. Kaikkialla rakennettiin tai purettiin jotain. Le Havre on myös Unescon maailmansuojelukohde, tarkalleen en kyllä ymmärrä minkä takia mutta eihän mun kaikkea tarvikaan ymmärtää.
Yövyttyämme hyvinkin mielenkiintoisessa hotellissa lähdettiin heti aamulla ajelemaan kohti Le Mont-Saint-Micheliä. Itse en tarkalleen tiennyt että mihin oltiin menossa, sen tiesin että saari kyseessä ja siellä joku kirkko ja linnake touhu pitäisi olla. Ja oikeassa olin! Hyvin kaunis paikka ja myöskin hyvin tuulinen, ei herranjumala. Meinas tukka irrota päästä, mutta siitäkin selvittiin.
Mutta matkalla Le Mont-Saint-Micheliin löydettiin IKEA! Ai että, käytiin syömässä lihapullat ja voin kertoa että oli aika hyviä! Tuli kyllä kotoisa olo!
Sieltä suunnattiin sitten Saint Maloon, jossa oltiin noin kuuden aikaan illalla. Tytöt lähti hotellilta tutustumaan kaupunkiin mutta itse päätin jäädä hotelliin opiskelemaan maanantaiseen tentiin, koska olin jo kaupungin nähnyt. Mentiin myöhemmin vielä keskustaan syömään illallista ja jotain käsittämätöntä tapahtui: naapuripöydässä istuneet tilasi kalakeittoa, sitä samaa sontaa josta viime postauksessa avauduin ja kehui sitä tarjoilijalle! Aika touhuu!
Sunnuntaina ajeltiin sitten takaisin Troyesiin ja kilometrejä kertyi yhteensä reilu 1500, eli tuli autossa istuskeltua jonkin verran. Reissu oli hyvin mukava ja onnistunut ja seura mahtavaa. :-) Ilmat nyt ei ollut taaskaan parhaat mahdolliset, mutta sinänsä tuuri että aina kun oltiin autossa niin satoi vettä, mutta kun oltiin ulkona niin aurinko paistoi.
Lontooseen ei suunnata tänä viikonloppuna vaikka niin oltiin aluksi suunniteltu, myöhäisinä buukkaajina ei löydetty enää hyviä (jaa halpoja) hotelleja. Mutta suuntaamme sinne mahdollisesti joku toinen viikonloppu.
Tänään on Vilin synttärit, onneksi olkoon Vili, ja niitä juhlisetaan torstaina. Tänään oltiinkin Vilin ja Emilyn kanssa tuhlaamassa Vilin rahat outlettiin ja illalla oltiin järjestetty pienellä porukalla pienet yllätyskekkerit Vilille.
Loppuun voin vielä tiivistää että olen niin iloinen niistä ihmisistä keihin olen täällä tutustunut, haikeaa kun tietää että joutuu hyvästelemään tossa reilun kuukauden päästä. Mutta onneksi on lentokoneet keksitty ja vielä tovi aika nauttia kaikkien ihanien ihmisten seurasta!
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Saint Malo
Alkuun on heti pakko hehkuttaa ton paikan ihanuutta! Kaupunki oli niin kaunis ja meri siinä vierellä, ai että. Terhin kanssa kierreltiin ympäri kaupunkia ja otettiin rennosti ihanassa auringon paisteessa.
Hotelli oli todella loistava, se oli aivan keskustasta ja lisäksi huone oli hyvinkin ihana. Maanantai-ilta oltiinkin hotellilla läppärit kourassa, molemmilla koulujuttuja joita piti tehdä.
Tiistaina käytiin tutustumassa Phytomerillä ja päätettiinkin Terhin kanssa nähtyämme heidän hoitolan ja spa:n, että halutaan sinne hemmotteluhoitoihin. Niinpä alettiin suunnittelemaan jo uutta reissua Saint Maloon, se että toteutuuko se ei ole vielä varmaa, mutta katsellaan.
Tiistaina päätettiin että mennään syömään johonkin ravintolaan kunnon menyy alkupaloineen päivineen. No, valittiin sitten yksi ravintola menuun perusteella ja ajateltiin että viileään ilmaan sopisi kalakeitto alkupalaksi. Molemmilla mielessä sellainen soppa missä on isoja paloja perunaa ja kalaa. Ja mites sitten kävikään kun annos tuotiin eteen. Sanat eivät edes riitä kuvailemaan. Terhi sanoi hyvin jos hajun saisi liitettyä kuvaan niin saisi aiheutettua kunnon hämmenystä. Keitto oli tosiaankin blenderin läpi lyöty sosekeitto, joka muistutti väriltään, näöltään ja hajultaan oksennusta. Maistettuamme epämääräistä mössöä todettiin että ainesosina oli varmaankin tonnikalaa, simupukan kuoria, hiekkaa, kiviä, levää, toisinsanoen kaikkea mitä merestä löytyi. :-D Itse oli pakko luovuttaa heti parin lusikallisen jälkeen, Terhi sinnitteli hetken aikaa nenästä kiinni pitäen mutta ei sekään pystynyt. Soppa jäi syömättä ja todettiin että enää ikinä ei syödä Ranskassa keittoa.
Loppukevennykseksi laitan kuvan keitosta.
Reissu oli onnistunut keittoa lukuunottamatta, sai taas nauraa vedet silmissä moneen otteeseen, kiitokset siitä aivan loistavalle matkaseuralleni Terhille ;-)
Annika
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Reissuja tiedossa.
Noniin, muutama reissu olisikin tiedossa ja ensimmäisenä niistä on huomenna Terhin kanssa meno Saint Maloon. Kaupunki sijaitsee rannikolla ja näyttää ihan mielettömän upealta paikalta! Ollaan siellä yksi yö, tutustutaan kaupunkiin ja sen lisäksi meillä on yksi yritysvierailu. Matkustetaan junalla ja junamatkoihin menee yhteensä n. 5h.
Perjantaina lähdetään 5-hengen porukalla autoilemaan Le Havre- nimistä paikkaa jossa ollaan yksi yö. Lauantaina mennään tsekkamaan Saint-Michelin linna ja illalla päädytään Saint Maloon. Saint Malossa on sunnuntaina jotkut surffauskilpailut, tarkalleen en tiedä mitä sinne olen menossa seuraamaan mutta eiköhän se selviä paikanpäällä. Ja sunnuntaina tullaankin sitten takaisin Troyesiin.
Ensi viikolla tulee siis reissattua yhteensä 5 päivää, kilometrejä kertyy reippaasti yli 1000 ja Saint Malossa piipahdan kaksi kertaa. Kuulostaa hyvältä ;-)
Lisäksi ensi viikolla buukkaamme reissun Lontooseen, mennään sinne viikonlopuksi parin viikon päästä, Pariisista pääsee näppärästi Lontooseen bussilla ja hintaa meno-paluulla on n. 20 euroa.
Buukattiin myös Vilin kanssa paluulento Suomeen, 15pvä kesäkuuta saavun takaisin. Tuntuu todella oudolta että siihen on enää tasan 8 viikkoa, aika on mennyt niin nopeasti. Pikkasen alkaa jo stressi iskemään että miten ihmeessä selviin tän mun romu määräni kanssa ikinä takaisin Suomeen tai lähinnä se että miten tulen ikinä selviämään Pariisin metroissa lentoasemalle saakka tuhanne matkalaukun kanssa. Villi veikkaus että Vilillä ja mulla tulee olemaan hyvinkin mielenkiintoinen reissu.
Tässä hieman kuvia kuluneelta viikolta, siihen on mahtunut illanistujaista, koulua ja kaupungilla kahvittelua. Taas kerran hyvin mukava viikko takana ja aika on mennyt todella nopeasti. Muutenkin, täällä tää ajankulku on jotenkin "muuttunut", päivät vaan kuluvat jotenkin nopeammin ja alkaa tässä pikkasen jo sekin stressaamaan että Suomeen tullaan 2kk päästä ja vielä on niin paljon mitä haluaisin tehdä ja mitä pitäisi tehdä.
Mutta nyt aion mennä pakkaamaan tavarat huomista reissua varten ja hipsiä Terhin tykö yökylään, lähtö on sen verran aikaisin aamulla ja Terhi asustaa ihan juna-aseman vieressä.
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Easter
Tänään on ollut hyvinkin mukava päivä, olo nyt ei ole ollut parhain mahdollinen mutta minkäs teet. Tänään oltiin Kathin tykönä, ajatuksena oli siis päivällinen/lounas porukalla, itse jouduin skippaamaan tämän osuuden koska lepäilin kotona, mutta saavuin paikalle myöhemmin. Lähdettiin kävelylle koska ilma oli taas todella ihana, aurinko paistoi mutta mikään hirveän lämmin ei kuitenkaan ollut. Päivä oli kaiken kaikkiaan todella kiva, näitä lisää!
Lisäksi aamulla oven takana odotti vuokra-isännän ja emännän yllätys. 8-) Aivan mahtavia!
Huomenna mennään Vilin kanssa Terhin tykö, muuten ei aio tehdä mitään! Lisäksi toivoisin kovasti että tää flunssa menis nopeasti ohi, en jaksais taas sairastella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)